ahkio on seurannut suksenjälkiäni

          olen siirtynyt Eläinrataa pitkin

Jousimiehen erämailta Kauriin reviirille


nyt lepään lavitsalla

          lumikattoisessa tuvassa

Linnunradan laitamilla

          kaukana valojen

taivasta himmentävästä piiristä

          samalla planeetalla
          joku toinen pitää sadetta
          banaaninlehtikaton alla
          hiekka-aavikolla mies kietoo
          liinaa kasvojensa suojaksi
          lentävää pölyä vastaan
          lapsi etsii kadulta tunkiolta
          rahaksi muutettavaa syötäväksi kelpaavaa
          lohduttoman tuulen kujilla toikkaroiva
          ihminen unohtaa esi-isiensä elinkeinoa
          jääkenttien mukana kadonnutta
          jossakin sumean logiikan keskuksessa
          mies painelee vikkelin sormin näppäimiä
          numerot vilistävät karkuun ei löydy
          koiraa ei kelkkaa niitä aitaan ajamaan

tuvan ympärillä luppokätiset aihkit

           terästävät kuuloaan

lähestyvätkö leikkaavat sirahdukset

           vai saavatko jatkaa poroelon suojana

tiputella tupsujaan tuuleen

kuuntelen tulen huminaa

 

          mykän ja pilvipimeän taivaan alla

katselen kynttilän viimeisiä lepatuksia

          valon sitkeätä heijastusta

tummissa kattoparruissa



sekunnin murto-osaksi

          raukeiden silmieni

verkkokalvon täyttää valo

          kynttilänsydän putoaa

onttoon alustaansa ja pimeys

          tupaan kuin säkki päähän

 


yöllä selkenee

          kuuttoman taivaan tähdet

ja nasakat paukahdukset ulkona

          välittävät selvän viestin:

on noustava lisäämään pesään puita

          kamiina natisee jo hidastellen