ahkio on seurannut suksenjälkiäni
olen siirtynyt Eläinrataa pitkin
Jousimiehen erämailta Kauriin reviirille
nyt lepään lavitsalla
lumikattoisessa tuvassa
Linnunradan laitamilla
kaukana valojen
taivasta himmentävästä piiristä
samalla planeetalla
joku toinen pitää sadetta
banaaninlehtikaton alla
hiekka-aavikolla mies kietoo
liinaa kasvojensa suojaksi
lentävää pölyä vastaan
lapsi etsii kadulta tunkiolta
rahaksi muutettavaa syötäväksi kelpaavaa
lohduttoman tuulen kujilla toikkaroiva
ihminen unohtaa esi-isiensä elinkeinoa
jääkenttien mukana kadonnutta
jossakin sumean logiikan keskuksessa
mies painelee vikkelin sormin näppäimiä
numerot vilistävät karkuun ei löydy
koiraa ei kelkkaa niitä aitaan ajamaan
tuvan ympärillä luppokätiset aihkit
terästävät kuuloaan
lähestyvätkö leikkaavat sirahdukset
vai saavatko jatkaa poroelon suojana
tiputella tupsujaan tuuleen
kuuntelen tulen huminaa
mykän ja pilvipimeän taivaan alla
katselen kynttilän viimeisiä lepatuksia
valon sitkeätä heijastusta
tummissa kattoparruissa
sekunnin murto-osaksi
raukeiden silmieni
verkkokalvon täyttää valo
kynttilänsydän putoaa
onttoon alustaansa ja pimeys
tupaan kuin säkki päähän
yöllä selkenee
kuuttoman taivaan tähdet
ja nasakat paukahdukset ulkona
välittävät selvän viestin:
on noustava lisäämään pesään puita
kamiina natisee jo hidastellen
Kommentit