Välillä on hyvä

joutua kohdelluksi hiukan huonosti

(puhun nyt vain itsestäni).

Kun joku katsoo minua nenänvarttaan pitkin

tai niin ohi, että olen pelkkää ilmaa,

se pysäyttää miettimään keneen suhtaudun

itse samoin ja missä tilanteessa.

***

Useilla, en tiedä onko liian rohkeata

väittää, että useimmilla meistä on itsetunnossa

sen verran puutteita, että meillä

on kysyntää ihmisistä, joita voisi

katsella alaviistoon ja sillä tavoin

ylläpitää itseään.

***

Onko tämä arvostamattomuus

vaistonomainen refleksi, epähuomioinen reaktio,

jonka vain sen kohteeksi joutuva huomaa ja

ottaa vastaan omalla sisäisellä vastaanottimellaan

vai tietoinen ja muillekin näkyvä?

(Joillakin tämä vastaanotin on niin virittynyt, että

he ovat mielestään jatkuvasti sivuutettuja.)

***

Luultavasti monet (useimmat?) ihmiset

ovat molemmissa rooleissa:

väheksynnän kohteena ja sen lähteenä

sekä tietoisesti että epähuomiossa.

***

Ihmisten erilainen kohtelumme näkyy siinäkin, että

jaamme virheitä/ typeriä tekoja tekevät ihmiset

kahteen ryhmään: niihin jotka tuomitsemme heidän tekojensa mukaan,

jotka ovat meille yhtä kuin tekojensa summa

ja niihin joista ajattelemme, että ihmiseen suhtautuminen

on erotettava hänen teoistaan.

Jälkimmäisiä pidämme mainioina ihmisinä,

jotka nyt vain ovat sattuneet sortumaan typerään tekoon

ja ajattelemme armeliaasti, että

niitähän me toki jokainen teemme.

***

Tässä jaottelussa on pohjaa

kiusaamiselle niin koulussa kuin työpaikoilla

ja hyvä veli -järjestelmien korruptiokäytänteille.

***

Aito ystävyyssuhde ei tarvitse uhriksi

ulkopuolista ihmistä.

(Luuk. 23: 12)