sinä vuonna tunturiin meno jäi lokakuulle

hämärässä tulin pimeälle kämpälle

             nukuin levotonta unta:

tuuli nousi tunturista

itkemään ja veisaamaan

 

            eikö sinulle riittänyt

            että näit minut kimaltelevana

            kun aurinko valaisi hankeni ja suksesi suihki

            lumi ryöppysi kuin rintojen runsas maito

            miksi tulit nyt kun sairaus minua runtelee

            ja rumuuttani häpeän

 

            eikö sinulle riittänyt

            että näit minut keväisessä voimassani

            kun murskasin kylmät kahleeni

            vaihdoin vaatteeni

            miksi tulit nyt kun olen väsynyt ja alasti

 

            eikö sinulle riittänyt

            kesäisen laaksoni vehreys

            kukkaloisto suojaisella rinteellä

            lintujen credo nousevissa virtauksissa

            miksi tulit nyt kun synkkyyteni on karkottanut

            kaikki iloni jotka suojissani saivat elämän.

 

            mielelläni vielä esittelen

            yöllisten kärsimysteni hedelmät

            puuruskan ja maaruskan.

            mutta miksi sinä tänne nyt tulit

 

            tämä on viides vuodenaikani

            yksityinen suruaikani

            sitäkö tulit tirkistelemään

            tutustumaan todelliseen luontooni

            vai tulitko etsimään lohduttomuudestani

            mittavälinettä omaan synkkyyteesi

 

yöllä tuuli tyyntyi selkeni

järvi kiroili itsensä jäähän

aamulla pilvet verkkaan

kylvivät hiutaleensa

kuin tuhkat uurnasta.

matala aurinko levitti

siunaavat säteensä

kuin pappi kätensä

ja rauha laskeutui tunturiin