putoan läpi vuosien vuosikymmenten

          etäisyyden turvaverkon ohi

          vuodenaikojen syklisen kierron

          kasvojen kavalkadit

          ilmeiden rätisevät sarjat

          mielen verhot lentävät riekaleina

 

tarhojen tumma vyö dirty way

maa pieksetty mullokselle

sumut ajelehtivia nyyhkäyksiä

turraksi hakattua massaa mielenpesissä

mykäksi ulvottujen sokeiksi tuijotettujen

rivistöt huutomerkkejä

 

verkkohäkkien virtaviivaista ruutuvirtaa

(olinko muka mukana) en voi katsella

näen jotakin tuttua en selkeitä hahmoja:

katselija valuttaa törmän hiekkaa

empivästi sormiensa välistä

 

          kaihdan valtaa haluan välttää

          edes vastuuta edesvastuuta

          on niin vähän asioita

          joita voi välttää

 

tietämättömyys on onni

hyväksytty sotarikos mielen tantereilla

ei kysytä tietääkseen

kysytään vain mikä tiedetään jo

tiedetään niin vahvasti ettei kukaan kysy