Kasvaa aikansa
korkeutta paksuutta tuuheutta
antautuu tuulelle ottaa riskin
että oksia taittuu
latva tipahtaa
on metson ja metsurin mieleen
sallii siipiveikkojen asunto-osuuskunnat
seisoo paikallaan peruuttamattomasti
kuin kirjan viimeisen virkeen piste
Leprainen iho irtoaa levyinä
turhiksi käyneet pikkuoksat
seuraavat neulasia
humukseen
alta paljastuu hopeoituva kylki
kierteitä oikealta vasemmalle ja ylös
Suunta tuonilmaisiin
Kommentit