ulkona pakkanen huurteiset puut

liikkumaton kaamoksen ilma

             sen läpi tunkee pohjoisen bussi

                            sen sisällä soljuu ranska

 

pienet pirtit tien varrella

kaukana toisistaan huutavat

jouluvaloin älä unohda minua

 

puolipäivän iltarusko katoaa

puiden tummat latvustot piirtävät

kuilumaista vuoristorataansa taivasta vasten

 

raskasmielinen vanha mies

tietää että ei ole väliä ei eroa

onko ruskotus aamua vai iltaa

 

bussi on hetken ranskan naurusaari

silmien katseet kiertyvät toisissaan

taivaankappaleiden vetovoiman lailla

 

tummuvan taivaan tähtitarhan paino

painaa voimallaan vetää voimallaan

ymmärryksen pientä massaa

 

nyt moni nukkuu varjossaan

hiusten kehystämät soikeat kasvot kääntyvät itseensä

pienenevän kuun lailla

 

sukupolvien kehälliset suojamuurit rapautuvat

kehä kehältä keho keholta

maan ja auringon tuulissa hiukkanen hiukkaselta

            liu’umme avaruuden pölyksi

 

 

 

                     

 

 

 

 

 

 (kosmos)