http://sanapasanen.wordpress.com/

Aamuyön

talviutuisella täysikuulla

lumi ja ilma ovat yhtä sinertävää sintua

kuin maidon kaikki kerma olisi

kirnunnut itsensä keskelle

voisilmäksi maiseman

joulupuuroon

Montako litraa kyyneleitä

on tulpan takana johon on piirretty

merkkejä menneistä

ihan tavallisista jouluista

                      muistoissa herkistyneitä

montako desibeliä kaikuvaa naurua

sinkkiämpärittäin on säilötty

                     lasten leikkejä

Monenko kilokalorin voimalla

                     on haettu

joulupuita lumisten taistojen tietä

ja pascalien paineessa syntyvää

                     hyvää käytöstä

joka äkkiä vapautuessaan tempaa

kulmakarvat paikaltaan

Ruskeata ratinaa

piparintuoksuisessa keittiössä

Siirryn tauolle ja toivotan tällä runolla lukijoille Oikein Hyvää Joulua!

Vuoteni kuin luut

kalisevat myllyssä

Ajan junassa

Voiko lapsi kasvaa

                      rauhassa nuoreksi

                      omaksi itsekseen

onko joskus voinut

törmäämättä vääristäviin peileihin

jotka lobbaavat liukkaille raiteille

tekevät rumaksi ja lihavaksi

nostavat tikun nokkaan kaikkien

katseiden kohteeksi

Revitäänkö siemenperuna vaosta

kesken ituihinsa uskomisen

katsomaan hyvien itujen mallia

maatalousnäyttelyn palkinto mielessä

Perunoillakin on lajinsa

talviperuna tarvitsee

suuremman lämpösumman

kuin varhaisperuna

miksi sen pitäisi olla

valmis keskikesällä

Olen se mies joka

viisisataa vuotta sitten

otti keväällä kirveen

kaatoi kasken rieskamaaksi

poltti ja vierti ohralle ja nauriille

niillä eväillä aloitin huhtakasken

poltin kahden vuoden päästä

kylvin korpirukiin

jonka halla vei

Olen se mies

joka sata vuotta myöhemmin

pantiin kirkonmäellä häpeäpaaluun

kirkonmenojen avajaisiksi

ja poltettiin iltanuotiolla noitana

Olen mies

kolmen vuosisadan takaa

joka repesi keskeltä kahtia

kasakoiden hevosten välissä

ja käveli sata vuotta myöhemmin

pölyistä tietä kenkärajoissa

pussi selässä kerjuulla

ja ammuttiin myöhemmin

hiekkamontussa tuomittuna

osallisuudesta kapinaan

Olen vuosisatojen tarina

hävinneiltä teiltä nousseesta

kenkien pölystä joka kulkeutui

kaukaisen meren pohjaan olen

hien pölyn ja veren

sinnitteleviä yhdisteitä

kenkänahkoihin paahtuneita

joista riitti riekale arkeologille

Vanhan metsän

hiekkainen saareke

keskellä isoa suota

toinen puoli lettojen saartama

toinen vaivaista varvikkoa vain

Rämpimisen jälkeen

ihana kuiva ja varpaiden

alla lämmin maa

isoja vanhoja mäntyjä

nojata odottaa sinua

Aika kului silmä väsyi

korva kuuli kuiskauksen:

kerran minäkin odotin

juuri tässä piti tavata

päivä painui ja toinenkin

ei rakasta kuulunut

viikko vierähti

ei missään näkynyt

Pieneni kuu ja tuska kasvoi

väheni voimat ja henki

rukoilin Suurta Henkeä

Silloin varpaani alkoivat kasvaa

haarautua maan sisään

sivuilla käteni puutua

tukka yletä latvaksi tuuleen

varteeni suomuiset kaarnat

Vielä hetki ja tunnet

kun tahtosi puutuu

varpaissa pistelee

ihosi hilseilee

Havahdun kirkkaisiin

ihmisen ääniin

lumous haihtuu

aistini toimivat

kuin auringonnousu

Puu kaltaistensa näköinen

vaipuu

mykkyyteen

Kasvaa aikansa

korkeutta paksuutta tuuheutta

antautuu tuulelle ottaa riskin

                          että oksia taittuu

                          latva tipahtaa

on metson ja metsurin mieleen

sallii siipiveikkojen asunto-osuuskunnat

seisoo paikallaan peruuttamattomasti

kuin kirjan viimeisen virkeen piste

Leprainen iho irtoaa levyinä

turhiksi käyneet pikkuoksat

                            seuraavat neulasia

                            humukseen

alta paljastuu hopeoituva kylki

kierteitä oikealta vasemmalle ja ylös

Suunta tuonilmaisiin

AJAN KUVA TÄMÄKIN

Kerran kuului

maailman kaunein lause:

ajan hiljaa yli sillan

Nyt ajan lujaa sillan alta

                       nostolaite pystyssä

                       silta romahtaa joku kuolee

betonia työmaalle

halvalla rakennetaan

kalliilla korjataan

                      jätettä piisaa ajan

                      jäteautolla toisen sillan alas

ajan betonia siltaan

ajan vaikka ajan alas

jos sen korkeus ei riitä

Täällä pohjantähden alla

korjataan sillat

ja haudataan kuolleet

                       hoidetaan jätteet

haluan elää täällä sillan alla

Vuoksi kyynelten

Kellarissani nousi myrsky

                       repi reikiä valolle

ei se auttanut näkemään

järistys rikkoi salaojani

                       vesi tulvi kellariin

ei siitä ollut janonsammuttajaksi

tulenlieska kuivatti kellarin

                       ei se lämmittänyt

Hiljainen tuulen humina

houkutteli ulos ihmettelemään:

mitä pirua minä

moisessa loukossa tein