Kasvaa aikansa

korkeutta paksuutta tuuheutta

antautuu tuulelle ottaa riskin

                          että oksia taittuu

                          latva tipahtaa

on metson ja metsurin mieleen

sallii siipiveikkojen asunto-osuuskunnat

seisoo paikallaan peruuttamattomasti

kuin kirjan viimeisen virkeen piste

 

Leprainen iho irtoaa levyinä

turhiksi käyneet pikkuoksat

                            seuraavat neulasia

                            humukseen

alta paljastuu hopeoituva kylki

kierteitä oikealta vasemmalle ja ylös

Suunta tuonilmaisiin