kerran kun aika on

                päiväni käyvät vähiin kuin vuoden loppu

                kynttilöitä haudoille tuovat muut

osa siitä että tietää

                 on ahdistusta että ei tiedä

                               pari metriä maata päällä

                               pientä värähtelyä

                                           sosiaalisessa vesilasissa

                               ei maanjäristyksiä

 

kun olen poissa kaikki jatkuu

                mureneminen uusiutuminen

                               virtauksina

               päivä putoaa yöhön yö avautuu aamulle

               haukka nousee korkealle ja pudottautuu

                             saaliin kimppuun jyrkänteeltä

              viini läikähtää maahan

                             sen hehku sammuu

 

muistoni himmentyy sukupolvien mukana

               katoanko kerralla vain itseltäni

               säilyykö minuuteni aineettomana

                              aineellistunko uudelleen

 

en ryömi vielä arkkuun

               paiskaan...ei lasken varovasti

               sen kannen kiinni

 

salaisuuden valtakunnan

                Valtakunnan salaisuuden äärellä

kohotan maljan kaikille edessä oleville päiville