Olen muutaman päivän pois koneen ääreltä ja pistän tähän siksi pitemmän tekstin. Se on peräisin 1990-luvun alkupuolelta, jolloin vielä nautittiin nousukauden kuplasta. Mutta mikä paikkakunta on kyseessä? Vastaukset kommenttiosastolle. Ne jotka tietävät paikkakunnan ilman tekstistä saatavaa vihjettä, pidättäytykööt esittämästä tietojaan (muuten tietysti saa kommentoida).
Pohjois-etelä –suunnassa
kolmekymmentä kilometria valtatie neljää.
Alasmenijöille Järvi-Suomen alku
ja ylösmenijöille sen loppu.
Tuhatkaksisataa neliökilometriä metsää
ja vettä ja peltoa ja suota.
Miljoona juoksikilometriä metsäteitä
ja muurahaisenpolkuja.
Me harjoitamme voimaperäistä karjataloutta
ja leväperäistä asumista
eloperäisillä pelloillamme.
Me kaadamme metsää ja hirviä,
me pyydämme kalaa ja valtionavustusta.
Me rassaamme kaikenlaisia isoja koneita
ja tiekuntien osakkaiden hermoja.
Tulit sitten etelästä tahi pohjoisesta,
niin sinulle vakuutetaan:
täällä hymyillään.
Se on kunnan kehittämistavoitteiden
kuusi ja seitsemän mukaista kasvolihastoimintaa,
strateginen tahtotila.
Ennen olikin vain kylmä tila.
Mutta kyllä siinä kuuma tuli
ennenkuin oli pystyssä talo
ja suolla kasvoi kauraa.
Siinä meni miehen terveys
ja lasten usko.
Lähtivät Ruotsiin,
jo riitti hallapellot, ylituotanto, voivuoret.
Männyntaimet peltoon
taistelemaan heinän kanssa.
Raivaajalle strateginen kylmä tila tahtomatta
ensin sieluun, sitten maan nieluun.
Kirkolla teeveestä tuttua elämänmenoa,
jossa kiireisyys on hyve
ja uusien tiiliseinien pinta-alat huikeita.
Salaperäisten sälekaihdinten suojissa
istutaan kuin rippituolissa
ja palkkapennit, maitomarkat, metsämiljoonat
vyöryvät kunniakierrostaan kuin lumipallo
päättymätöntä vuorenrinnettä.
Pääväylän varrella autot parkissa
lyhdyt sammutettuina. Ja sielut.
Vanhojen poikien mökit teiden varsilla
tarkkailuasemissa kasvavaan liikenteeseen
tiijä-heijän-ajojensa-tarpeellisuutta -asentein
Mutta kun Manta kutsuu
niin kypärä päähän
ja mopolla sekaan.
Siinäkö päristelee
entisen erämiehen, kaskenkaatajan
ja asutustilallisen perintö?
Vai herraseuraanko on muuttanut,
tiilipalatsiin rahavirtoja ohjailemaan,
sujuvasti kuin ennen kuokan varressa
tietokonetta näpelöimään?
Idässä synkimmät metsät
ja kirkkaimmat vedet.
Talot vaarojen laeilla.
Puolisavolainen yksinäisyys,
kauas kuultujen laukausten savu,
liikkumaton virkavalta hangessa.
Lännessä valoisat suot
ja kuivimmat männikkökankaat.
Seassa synkimmät mulkosilmälammet.
Särkyneen pyörän karjatila
kuin märkivä haava
aarnialueen laidassa.
Luoteessa erämaajärvet
Seulasten lailla ryppäänä.
Isojen vesien vyö
matkalla kaakkoon.
Sameat lammet puroin, ojin
vettään uusivat, vesiä tummaten.
Ja ulapat, ihmisen tuntojen avartajat.
Sielun värähdys aamutuuulessa. Niittyvilla.
Vielä joskus airojen vaimeneva kitinä päin sumua
moottorin ärjähdyksen sijaan.
Mustien lintujen silhuetit
huurrekoivujen latvoissa aamuoranssia vasten.
Huhtikuisen hangen sihinä
kilpaa kahviveden kanssa.
Mieli aukeaa kuin pariovet
yli kaikkien neliökilometrien,
ryntää pitkin muurahaisenpolkuja
ja hiipii sisään silmänurkista.
Etsimään kysymystä, kysymään etsimistä.
Kuka perkaa puroja
mielten mustille lammille?
Puroja Isojen Vesien Vyöhön.
Kuka piirtää hiekkaan
ja veistää puuhun, kiveen
tavoitteettoman hymyn?
Ilmanaikojaan kuin poutapilven
kaikkien muurahaisten ylle.
Kommentit